tiistai 13. kesäkuuta 2017

Versailles tuo ranskan uljas palatsi.

Rankan Disneyland päivän (maratonin verran kävelyä) jälkeen ajattelimme että, otetaanpa aamupäivä hieman lepoa tehdään kunnon ruokaa ja suunnataan iltapäivällä Versaillesin palatsiin. Matkaa Versaillesiin majapaikastamme oli noin tunnin verran, perille saavuttuamme huomasimme miten kaunis sekä vanhan näköinen koko kaupunki olikaan. Kaupunki ei ollut järin suuri mutta puistoja  kyllä riitti, sekä suuria puu rivejä katujen varsilla.
Porttien sisäpuolelle pääsi ilmaiseksi mutta metallinpaljastimien lävitse, mutta itse linnaan oli aikuisilta 18 euroa/nenä lapsilta ilmainen ja puutarhaan 7 euroa/ riippumatta iästä mutta klo 19 jälkeen kaikilla vapaa pääsy (jolloin kuitenkin suihkulähteet ovat suljettuja). Järjestystä olivat valvomassa sekä useita vartioita että sotilaita konetuliaseineen ja kypärineen päivineen, Joten olo Versaillesin palatsin alueella oli hyvinkin turvallista.








Itse palatsi oli kyllä suurempi kuin osasimme odottaa ja se oli kokonaisuudessaan erittäin näyttävä, jos olisi kuitenkin halunnut käydä kunnolla koko palatsin puutarhoineen läpi niin aikaa olisi kyllä mennyt koko päivä! Mutta meille aamupäivän lepo tuli kyllä ehdottomasti tarpeeseen. Palatsissa oli kokonaisvaltaisesti kerrottu linnan historiaa eri aikakausilta, alkuperäis kunnossa olevia huoneita mm. valtava peilisali josta upeat näkymät puutarhaan, sekä kuninkaan makuuhuone että lukemattomia  Olimme varanneet matkalle pienet eväät jotta vierailuun tulisi pieni tauko, koska linna sulkeutui jo klo18 meille tarjoutui meille tunnin mittainen eväs tuokio.



Puutarhan koosta jotain kertoo jo se että meille kerrottiin Marie Antoinetten talon olevan noin 40 minuutin kävely matkan päässä itse palatsista, puutarhaan kuuluu myös ristin muotoinen kanaali jossa  näimme ihmisiä soutu veneilemässä sekä melomassa. Puutarhan auettua ilmaiseksi yleisölle saapui lenkkeilijöitä juoksemaan puutarhan kauniita käytäviä mutta mikäs sen kauniimpi lenkki ympäristö, puutarha nyky koossaan onkin yli 1000 hehtaaria joten muutama lenkkeilijä sinne mahtuukin.


Palatsin alueella oli hurjasti kuvattavaa ja nähtävää pelkästään patsaita porttien sisäpuolella on yli 2000 kappaletta, puutarhassa on useita suihkulähteitä sekä keski pihan molemminpuolin olevat puustoiset sokkelot.


Reissu kokonaisuudessaan teki koko perheeseen suuren vaikutuksen ja vierailun monesta osasta ollaankin puhuttu jo useaan kertaan, voidaankin sanoa että vierailusta sai jokainen kyllä osansa ja kaikille oli palatsin ja puutarhan alueella useampi mieleen jäänyt asia. Ehdottomasti voimme koko perheen voimalla suositella Versaillesin palatsia ympäristöineen vierailu kohteeksi jos Pariisissa tulee käytyä ja on mahdollista kyytien puolesta palatsiin livahtaa.


-Markus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja