Osa lapsista poti suurta koti-ikävää ja omakotitalon kaipuuta, joten muutimme takaisin Poriin viime kesänä. Asuimme Etelä-Haagassa ja olemme miehen kanssa kaiholla katselleet kuvia sieltä. Munkkiniemen uimarannalla vierailtiin useamman kerran viikossa, siellä kannattaa käydä joskus alkukesästä uimassa ja leikkimässä.
Tuolla osassa Helsinkiä leikkipaikat olivat yleisesti uskomattoman hyvässä kunnossa. Olin yllättynyt tästä, Porissa on usein käyty tuhoamassa mm leikkipaikkoja. Juuri eilen katselin läheisen leikkipuiston kiipeilytelinettä, jota oli poltettu ja kirjoiteltu täyteen. Mahtaakohan syy olla eniten siinä, että Helsingissä nuorille järjestetään enemmän tekemistä ja aktiviteettia kuin Porissa. Mitä mieltä olet?
![]() |
Munkkiniemen uimaranta |
Mikäli et ole käynyt koskaan Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa niin sinne kannattaa ehdottomasti suunnata seuraavalla kerralla kun auton nokka suuntaa Helsinkiin! Tämä 1-vuotiskuva on sieltä napattu seuraavassa kuvassa näkyvän kuvaajan toimesta.
Haltialan maisemissa kannattaa pyörähtää myös, kuvaa ei olla muokattu ja silti se näyttää aivan uskomattomalta satumaisemalta.Ja tietysti vielä Talin metsä. Rakastuin siihen heti. Sopivasti luonnollisen näköinen metsä lenkkipolkuineen ja streetworkout juttuineen (ei sikäli että minä niitä olisin käyttänyt, mutta kuitenkin..)









Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja